Avainlippu logo

Tarinamme

Nakkikioskista grilliketjuksi.

Sukupolvelta Toiselle

Lenny'sin tarina alkoi oikeastaan jo 1970-luvulla, kun Jääliin, Oulun seudun rauhalliseen risteyskohtaan, nousi pieni puinen grillikioski. Se ei ollut pramea, mutta se oli sitäkin tärkeämpi: paikka, josta sai makkaraa, peruspurilaisia ja kuulumiset kaupan päälle.

1990-luvulla kioskin kylkeen avattiin pikkuruinen autoluukku, jota kautta nälkäiset matkaajat saivat herkut suoraan autoihinsa. Noihin samoihin aikoihin grillillä pyöri myös lapsen kenkiin sonnustautunut Leiska, joka pyöri vanhempiensa mukana auttaen aina missä mitäkin. Lähinnä karkkipusseja täytellen ja muuten vain namuja napsien. Tuosta alkoi pikku-Leiskan matka kohti rasvankäryisiä työkuteita.

Vuonna 2009 Jäälin Autokipsa päivitettiin kokonaan uusiin tiloihin. Syntyi Jäälin Messi. Tuolloin jo reilu parikymppinen Leiska otti homman haltuun ja johti Messiä aina vuoteen 2013. Tämän jälkeen koitti toisenlaiset haasteet.

Mutta kuten usein käy, veri veti takaisin grillille.

Kaksi kuvaa Jäälin Kipsasta vuosilta 1990 ja 1991.
Kuva yrittäjistä, Jennystä ja Leiskasta.

Uudet Kujeet, Uudet Kumppanit

Koitti talvi 2022 ja Leiska palasi takaisin Jääliin. Samalla luotiin uusi konsepti. Konsepti, joka tarjoaa perinteisiä grillimättöjä, nykyaikaisia premium burgereita ja tottakai ihmisläheistä meininkiä ja huumoria, joka ei ota itseään turhan vakavasti.

Kun uudistetun Jäälin Autogrillin ovet avattiin 02.02.2022, niin pihtien ääreen ponkaisi myös ripeäotteinen Jenny. Jenny oli työskennellyt ravintola-alalla koko ikänsä, joten hänelle grillityön oppiminen kävi kuin itsestään.

Kun vuosi vyöryi pidemmälle, päättivät Leiska ja Jenny lyödä palikat yhteen ja perustaa omia nimiään kannattelen Lennyn – nimi, joka kantaa tekijöidensä persoonaa, rentoutta ja rakkautta hyvään grilliruokaan.

Kuva yrittäjistä, Jennystä ja Leiskasta.

Tarina Jatkuu

Yhtiön ensimmäinen vuosi punnersi liikkeelle tammikuussa 2023, ja tuona vuonna pakerrettiin niin nykyistä kuin tuumailtiin tulevaakin.

Eipä aikaakaan, kun Lenny's Kitchenin ensimmäinen laajentuminen näki päivänvalonsa: keväällä 2025 Oulun Kaakkuriin avattiin Lenny's nimeä kantava ravintola, joka antoi paljon toivoa tulevasta.

Helmikuussa 2026 ympyrä sulkeutui, kun myös Jäälin Autogrillistä tuli virallisesti Lenny's. Samalta tontilta, samoista juurista, mutta entistä kovemmalla osaamisella.

Me uskomme, että hyvä ruoka, rehti palvelu ja sopiva määrä huumoria kantavat pitkälle myös tulevaisuudessa. Tervetuloa nauttimaan matkasta ja olemaan osa tarinaamme.

Yhteiskuva työntekijöistä.